Liekeissä

Kuva tulesta, erityisesti riehuvasta, raivoavasta maastopalosta, on mielestäni osuva visuaalinen vertauskuva nykyajan ympäristölliselle ja sosiologiselle myllerrykselle ja katastrofille. Tuli on kulunut kielikuva, mutta koska sitä on käytetty pitkään visuaalisena vertauskuvana, se on helposti ymmärrettävä. Amerikkalaisessa yhteiskunnassa poliittisia toimijoita nimitellään roskapaloiksi ja palopuhujiksi, ja poliittisia liikkeitä verrataan metsäpaloihin tai salamaniskuihin. Aikaisempina vuosikymmeninä ympäristökatastrofin symboleja olivat otsonikato, happosade tai kutistuvat jääpeitteet; nyt maailma kirjaimellisesti palaa. Luonnonkatastrofit, kuten metsä- ja maastopalot, ovat yleistymässä kestämättömän kulutuksen, huonosti hoidettujen luonnonvarojen ja hillittömän poliittisen hyväksikäytön vuoksi. Tuli, joka ilmaantuu kaupunkiemme ympärille hallitsemattomana myllerryksenä raastaen riekaleiksi ekosysteemejä ja ihmisyhteisöjä, tekee näkyväksi ja kouriintuntuvan todelliseksi vuosikymmenien laiminlyönnit.

Tämän ryijysarjan kipinänä on ollut pohdinta siitä sisäisestä ristiriidasta, joka syntyy, kun tulen esteettinen kauneus yhdistyy tunnereaktioihin maastopalojen aiheuttamasta ekologisesta ja ihmisyhteisöjen tuhosta.

Taiteilijana olen liikkunut monenlaisissa ympäristöissä – kaupungeissa ja maaseudulla, Amerikassa ja Suomessa – ja saanut inspiraatiota ja aiheita niistä kaikista. Keskeisenä, yhdistävänä teemana koko urani ajan on ollut luonnon muotojen abstrahoitu ilmaisu kankaalle ja paperille. Vuonna 2020 liitin perinteisen suomalaisen taidekäsityömuodon, ryijynkudonnan, osaksi taiteellista työtäni.

Ryijyssä maalaukselliset värit ja sävyt yhdistyvät veistokselliseen muotoon ja massaan. Pohjimmiltaan ryijynkudonnassa tulkitaan kaksiulotteinen kuvio kolmiulotteiseen muotoon. Ryijyn suunnittelussa luodaan ruudukkoon kuvio, joka sitten siirretään loimilangoille. Ruudukkokuviota laajennetaan loimilankoihin solmittavien villalankojen värien, pituuksien ja mekaanisten ominaisuuksien avulla, jolloin syntyy alkuperäisen kuvion veistoksellinen toisinto. Ryijy on tilassa läsnä fyysisesti kuin esine. Paksu ryijynukka luo kuvastuvan, kiinteän pinnan, joka kutsuu koskettelemaan käsin ja vangitsee valoa vaihtelevin tavoin. Taulun pinnasta heijastuva suora valo voi peittää maalauksen, kun taas ryijyn säikeet vangitsevat valon ja luovat valon, varjon ja värien välistä vuorovaikutusta. Toisin kuin maalattaessa varjoja ja syvyyttä suoraan kankaalle, ryijyä kudottaessa sen pintaa on mahdollista muokata fyysisen rakenteen ja syvyyden luomiseksi. Tämän ryijysarjan valmistaminen on ollut jatkuvaa visuaalisen esitysmuodon kokeilua. Tapani lähestyä ja käyttää erilaisia materiaaleja ja suunnittelumalleja on jatkuvasti kehittyvä prosessi.

Aflame

The image of fire, especially rampant, raging wild fire, speaks to me as an apt visual metaphor for contemporary environmental and sociological upheaval and disaster. Fire imagery is an old trope, but because of the long history of its use as a visual allegory, it is an easily understood one. Political operatives are labeled dumpster fires or firebrands, while political movements are compared to forest fires or lightning strikes. In previous decades the shorthand for environmental disaster was the hole in the ozone layer, acid rain, or shrinking ice caps; now the world is literally burning. Natural disasters such as wild fire are becoming common occurrences due to unsustainable consumption, mismanaged natural resources, and rampant political exploitation. When fire emerges around our urbanised environments in an uncontrolled tumult, cutting huge swaths across local ecology and human communities, it is the literal consequence of decades of bad actions made real and visible.

This rya rug series is a meditation on the cognitive dissonance created by the pairing of aesthetic beauty with the intellectual and emotional responses provoked by images of wild fire as a symbol for the destruction of ecology and community.

As a Finnish-American artist, I have moved between environments – the urban and rural, American and Finnish, and taken inspiration and subject matter from all of them. The central, unifying theme throughout my career has been natural forms abstracted onto canvas and paper. In 2020, I incorporated the traditional Finnish artistic craft of rya rug weaving into my art practice.

The rya rug combines painterly colour and tones with sculptural form and mass. At the rudimentary level the rya rug weaving process is a three-dimensional interpretation of a two-dimensional pattern. Rya rug design involves creating a pattern on a grid and then transferring this grid onto the warp thread framework. The gridded pattern is augmented by the mechanical properties, chosen length, and colour of fibre used in the knots, thus creating a sculptural rendition of the original pattern. The rya rug has a physical presence in space like an object. The thick pile creates a projecting surface that offers an inviting tactile presence and captures light in varying ways. In comparison to painting, which can be obscured by direct light, rya rug fibres capture light and create an interplay between light, shadow, and colour. In contrast to having to paint shadows and depth directly onto canvas, in weaving a rya rug one can directly mould the surface to create physical depth and texture. This rya rug series has been an ongoing experiment in visual representation. My approach to and use of various materials and design concepts is an evolving process.