You´re a Big Girl Now
Tervetuloa näyttelyn avajaisiin lauantaina 4.1.2025 klo 17–19. Avajaisissa Piia Rinteen ja Miia Rinteen live-installaatio River Eye.
Su 5.1.2025 klo 14-15 Sunnuntai Salonki: Taiteilijat ja Willendorfin Venus keskustelevat yhdessä YTT Karina Horstin kanssa.
Piirsin lapsena paljon, ja mieleeni on jäänyt hetki, kun ensimmäisen kerran tajusin, etten pystyisi tekemään maailmassa olemisen kokemuksestani tyydyttävää kuvaa. Vaikka kuinka yrittäisin, en pystyisi piirtämään kuvaa, jossa olisi läsnä sekä silmieni edessä havaitsemani maailma että minä sitä havainnoimassa, kaikki se, joka oli ikään kuin silmieni takana mutta silti yhtä lailla läsnä: muistoni, uneni, pelkoni, unelmani.
En enää muista, minkä ikäinen olin silloin, mutta luulen, että tuo hetki on jäänyt mieleeni siksi, että se antoi ensimmäisen vihjeen siitä, että minusta tulisi taiteilija. Sillä samalla kun ymmärsin oman kykenemättömyyteni kuvata maailmassa olemisen kokemustani, tuo pettymys teki näkyväksi, että minun oli siitä huolimatta yritettävä. Ymmärsin, etten selviäisi elämän mielipuolisuudesta, kauneudesta ja kauheudesta, yrittämättä kuvata sitä.
Sittemmin olen siirtynyt omassa ilmaisussani kuvista sanoihin. Niina Lehtonen Braun, Mirka Raito ja Miia Rinne puolestaan käyttävät välineinään maalausta, kollaasia, liikkuvaa kuvaa ja installaatiota. Pyrkimys on sama: yritys tehdä näkyväksi ja siten jaettavaksi jotakin, edes palanen, ihmisenä olemisen ja ihmiseksi tulemisen päättymättömästä prosessista.
Siitä, millaista on elää sisäisen ja ulkoisen maailman rajalla; sisällään kaikki iät lapsuudesta vanhuuteen; keskellä ajan loputonta, eteenpäin vievää virtaa; tietoisuuteen pyrkiviä merkityksellisiä ja merkityksettömiä yksityiskohtia; unia ja muistoja; keskellä toisia ihmisiä, heidän toiveitaan ja halujaan; keskellä omia toiveita ja haluja; jatkuvaa lähentymistä ja etääntymistä; limittymistä ja kerrostumista; pakottamista ja vapaudenkaipuuta; keskeneräisyyttä; hapuilua.
Heidän katseensa ihmisyyteen on naisen. Tunnistan senkin: jatkuvan muutoksen, ruumiiin ja sen nesteiden painon, ulkoa tulevien vaatimusten ja sisäisen pakon välisen ristiriidan, elämän jatkumoon liittyvän oudon riemun.
12.12.2024, Ida Pimenoff
Welcome to the opening of the exhibition on Saturday 4.1.2025, 5-7 pm. Piia Rinne and Miia Rinne’s live installation River Eye from 6 o’clock onwards.
Sunday 5.1.2025 2-3pm Sunday Salon: Artists and Willendorf’s Venus in conversation with PhD Karina Horsti.
I drew a lot as a child. I remember the moment when I realised I couldn’t create a satisfying picture of my experience of being in the world: no matter how hard I tried, I couldn’t draw an image that would include both the present world in front of my eyes and the one observing it—the ‘me’ of everything that was behind my eyes but still equally present: my memories, my dreams, my fears, my fantasies.
I don’t remember how old I was at the time, but that moment has stayed with me because it gave me the first hint that I would later become an artist. For a while, I realised my inability to describe my experience of being in the world, and the disappointment made it clear that I had to try anyway. I knew I could not survive the madness—the beauty and horror of life—without at least attempting to portray it.
Since then, I have moved from images into words of my own expression. Niina Lehtonen Braun, Mirka Raito, and Miia Rinne use painting, collage, moving image, and installation as their mediums. The aim is the same: it is an attempt to make visible and thus share even a fragment of the never-ending process of being and becoming human.
It is about how to live on the border between inner and outer worlds; within all ages from childhood to old age, amidst the endless, forward flow of time; the meaningful and meaningless details striving for consciousness; to live with dreams and memories, amidst other people’s hopes and desires, amidst one’s own hopes and desires; to persist through constant convergence and divergence, overlappings and layerings, compulsions and desires for freedom, incompletenesses, and fumblings.
Their view of humanity is that of the woman. I recognise this too: the constant change, the weight of the body and its fluids, the conflict between external demands and internal compulsion, and the strange joy of the continuum of life.
12.12.2024, Ida Pimenoff