Autio maa

Kun sinä vihdoin pysähdyt katsomaan hyvin kauniita puita, et sinä enää ole entisesi
(Paavo Haavikko, Runoja matkalta salmen ylitse / Ennen kuin pyydät oikeutta)

Autio maa on sekoitus vertauskuvia, taruja ja näkyvää todellisuutta. Näyttelyn teema liittyy elämän tragediaan, tarkoituksen etsimiseen – tarkoituksen, jota ei ole. Elämä on tarkoitukseton ja päämäärätön.

Autio maa on osuva vertaus ihmisen kyltymättömästä halusta muokata ja kuluttaa elinympäristöämme. Tuhota maailmamme. Kirjahyllystä pilkistää kapea teos, T. S. Eliotin Autio maa, neljä kvartettia ja muita runoja. Nimi riittää näyttelyn teemaksi ja synnyttää lukemattomia mielikuvia, vertauksia nykymaailmaan.

Teoksissani en yritä kuvata autiota maata. Se on näyttelyn nimi, kuin kaukainen kangastus, joka aika ajoin nousee horisontista kertomaan mistä pitäisi olla kyse. Nimi on viitekehys. Jos yritän selittää töitäni aution maan avulla, olen hukassa. Autio maa on mielikuva, joka pakenee sitä kauemmaksi mitä enemmän sitä pohdin. Voin vain sanoa, että kuvani ovat tarinoita menneen ja tulevan välissä.

Markku Hakuri

Autioksi maaksi voin ajatella, ettei ole juuri mitään mainittavaa, siitä autiomaa. Ellei ajattele, että autiomaassa ei ole enää mitään, tyhjyyttä vain. Kaikki on jo murentunut pinnalle, ajan kanssa hajonnut pieniksi palasiksi, hiekaksi, avaruuspölyksi.

Toisaalta autiomaaksi voisi ajatella paikkaa, josta ei pääse mihinkään kaiken keskeltä. Elämä on siltä osin yksi, nimittäin kuvitelmaani. Olemme jokainen omassa autiomaassamme. Katselemme kuitenkin ympärillemme, kauaskin. On vaikeata nähdä mitään vierasta. Autiomaassa jokainen murunen on meille tuttu, ellei, sitä ei ole. Toki tätä ajatonta ja paikatonta autiomaata ei hevillä tunnista, sillä se on hahmoltaan ja rajoiltaan näkymätön. Kokemukseni sellaisenaan on näkymätön hiljainen mieleni – eihän elokuvakangas pidä meteliä. Olen ikään kuin mieleni samalla tavalla kuin olen ikään kuin kehoni. Tajuttomuus tarjoaa mahdollisuuden unohtaa mieli ja keho hetkeksi, onnettomuuden sattuessa, unten mailla, vaikka heiveröisesti ja hetkittäin. Kaikki nämä ajatukset suovat autiomaalle ehkä liian tärkeän aseman: vakavitta seurauksitta emme pääse siitä pois.

Jan Kenneth Weckman