Varasijat
Kun perintätoimistojen kirjepinon päällä nukkuu huonosti, unelmat hiipuvat hiillokseksi eikä Petterin kämmeneltä löydy turvaa. Huoli tukkii mielen ja tekee lapsesta vastuunkantajan. Pienet purot johtavat parhaimmillaankin vain jonkun toisen uima-altaaseen.
Varasijat on näyttely köyhyydestä. Näyttelyn sadan veistoksen taustalla vaikuttavat sakset kädessä juoksevien tyrmistyttävät poliittiset päätökset sekä keräämääni kyselyyn osallistuneiden ihmisten omakohtaiset kokemukset vähävaraisuudesta. Teokset käsittelevät aihetta surun, kiukun, kapinan ja mustan huumorin kautta.
Työskentelyä on tukenut Pirkanmaan Kulttuurirahasto. Näyttelyn myynnissä olevista teoksista maksetaan Taiteilijaseuran provision jälkeen kaikki tuotot Vailla Vakinaista Asuntoa ry:lle.
Liisa Tarleena Öhman (s. 1987) on Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistunut kuvataiteilija, jonka teokset syntyvät ihmisen ihmettelystä ja outouden hellimisestä, hapuilevista yhteyksistä ja paniikkiratkaisuista. Viime vuosina Öhman on keskittynyt erityisesti keraamiseen kuvanveistoon. Työskentelynsä aktiivisena osana hän on seitsenhenkisen virheitä tutkivan MOKA-taiteilijakollektiivin jäsen.










