Anu Kauhaniemi

6.6.2020 – 23.6.2020
Galleria

Oheisesta linkistä Kulttuuritoimitus.fi -sivustolla olevaan Galleriakatsaukseen (kirjoittajana taidekriitikko Katri Kovasiipi).

Vaaleanpunaista ja muita näkymiä

Etäännytettyjä arkkitehtonisia kerroksia – Kurkistus Anu Kauhaniemen
maalausten näkymiin

Taidemaalari Anu Kauhaniemi (s. 1977, Porvoo) valmistui vuonna 2005 Taideteollisesta Korkeakoulusta (nykyinen Aalto-yliopisto). Lisäksi hän on opiskellut maalausta Kuvataideakatemiassa ja arkkitehtuuria Teknillisessä Korkeakoulussa.

Näkymiä ja tilahavaintoja

Anun teokset – joita hän kutsuu näkymiksi – ovat vahvasti näköaistin havaintoja tutkivia, mutta niiden tulkintaa ei ole sidottu reaalitodellisuuteemme. Hän haluaa antaa katsojalle mahdollisuuden lähteä maagiselle mielikuvitusmatkalle jättämällä sinänsä esittävien maalausten joitain yksityiskohtia tarpeeksi viitteenomaiseksi. Kauhaniemi ei halua lukita tulkintoja myöskään teosten nimillä, muttei halua jättää tulkintaa liian avoimeksi, eli hän haluaa kuitenkin nimetä teoksensa, tarjota katsojalle jonkinlaisen avaimen.

Tilan kuvaaminen on ollut Kauhaniemen aiheena alusta asti. Ensin hän kuvasi ihmisiä tiloissa (auloissa, kahviloissa, kaupungilla), mutta sitten ihmismotiivit hiipuivat ja huomio siirtyi kokonaan tilan kuvaamiseen. Aiemmista töistä mainittakoon esimerkiksi Musiikkitalosta inspiroituneet maalaukset (Galleria Katariina 2013). Näissäkin teoksissa oli nähtävissä Kauhaniemelle tyypillinen vahva valon ja varjon kanssa leikittely ja voimakas kuvapintaa pelkistävä kontrasti. Vahva kontrasti korostaa kaksiuloitteisuutta, kun samalla teosten vahva perspektiivi, tilallisuus, ja esittävyys luovat esittävää kolmiulotteista tilailluusiota. Havainto sukeltaa paikoitellen syvälle maalausten tiloihin, ja toisaalla pinnassa syvyyden kokemus rikkoutuu väripinnalla.

Kauhaniemi on ammentanut inspiraatiota myös karuselleista, joka näkyy vielä uusissakin töissä (karuselliteoksia on ollut esillä esimerkiksi Kuopiossa 2017 ja Keravan Sinkassa 2019-2020). Karusellitöidenkin kohdalla hän lähti liikkeelle tilahavainnosta, vahvalla valon ja varjon kontrastilla maustettuna, ja leikitteli kaksi- ja kolmiulotteisilla pinnoilla.

Graafista tilahavainnolla leikittelyä

Kun katsomme kuvia, mitä tahansa kuvia, aivojen tilahavainto aktivoituu. Eli näemme aina aistitasolla automaattisesti myös tilallisuutta, vaikka katsoisimme abstraktia geometrista (jopa konstruktionistista tai konkretistista) kuvaa. Tässä tapauksessa taiteilija leikittelee tietoisesti tämän aistivaraisen lain kanssa luoden aivan omanlaisia tilakokemuksia. Jotain on etualalla ja jotain takana, mutta syvyysvaikutelma rikkoutuu, eikä katsoja aina tiedä mikä tai minkätyyppinen tila on kyseessä.

Esikuvista kysyttäessä Kauhaniemi nimeää nykytaiteilijat, kuten Nina Roosin. Roosilla on oma persoonallinen tapansa kuvata tilaa maalauksissaan, mutta hyvin toisenlainen kuin Anulla. Roosin teoksissa mennään usein käsitteellisesti läpikuultavan pleksipinnan taakse, kun taas Kauhaniemellä tila syvenee ja laajenee mielikuvituksen keinoin.

Kauhaniemen maalaukset ovat yleensä olleet hyvin graafisia enemmän tai vähemmän mustavalkoisia tilakuvauksia, joissa taiteilijan arkkitehtuuriperehtyneisyys näkyy. Tilojen kuvaus on ollut hyvin suoralinjaista, kuin viivottimella vedettyä, kaavoitettua. Etsiessään valoisaa tilaa hän löysi Musiikkitalon, jonka pelkistetty sisustus vaikutti osaltaan tilantuntuun teoksissa.

Kauhaniemelle tyypilliset attribuutit ovat uusissakin maalauksissa yhä mukana: vahva rakennetun tilan tuntu, kontrastit ja graafiset alueet. Mutta aiemmat suorat linjat ovat nyt osin vinoja ja muitakin mausteita on lisätty, kuten värejä.

Julkisesta tilasta yksityiseen

Nyt teoksissa on mukana värejä enemmän myös Newtonin väriympyrästä. Lisäksi paikoitellen sivellintyöskentely ja valumajäljet sekä roiskeet tuovat mieleen jopa ekspressionistisen otteen. Uusissa teoksissa Anu Kauhaniemi yhdistelee tilan tutkimusta ja yksityiskohtia, välillä on mukana esimerkiksi aiemmista töistä tuttu karuselli varjokuvana ikään kuin välähdyksenä.

Mieleen tulee kodinomainen tila, on siirrytty julkisesta yksityiseen. Havaintoa voivat siihen suuntaan ohjata esimerkiksi huonekasvien varjot ja ovipintakuvaukset. Lisää kodinomaisuutta tuovat mukaan pehmeämmät linjat ja mukavat sohvat, tuoleillakin on nyt pyöreämmät kulmat. Aiemmin värejä on kyllä ollut jonkun verran käytössä, mutta ne ovat peittyneet lähes aina myöhemmin maalausta työstettäessä.

Vaaleanpunaista väriä oli vähän jo aiemmissa karusellitöissä, joka tuntui silloin taiteilijasta suurelta harppaukselta pois mustavalkoisuudesta, mutta nyt sitäkin on enemmän. Kauhaniemi kokee, että mukana on tämänkin kautta enemmän pehmeyttä. Mustaa on vähemmän ja enemmän on käytetty esimerkiksi tummaa ruskeaa. Teosten vaaleanpunaisuus ei kuitenkaan luo yksiselitteisen hempeää vaikutelmaa, vaan enemmän jollain lailla kirkastaa tilan tunnelmaa.

Kuvatut tilat ovat pienentyneet aiemmista ja havaintokulma, kuvakulma, vaihtunut toisenlaiseksi. Ollaan tultu etäännytetystä julkisen suuren tilan tarkastelusta elokuvanomaiseen pienemmissä tiloissa liikkumiseen maalauksen keinoin. Maalauksissa on mukana monenlaisia kurkistuksia, näkymiä, välillä konkreettisen oven raosta, jonka kautta päästään kurkistamaan myös julkiseen tilaan, joka viittaakin aiempiin töihin.

Elokuvallisia siirtymiä

Näissä maalauksissa ollaan jossain tilassa, josta on näkymä. Katsellessa maalausta mennään sen tilaan katsomaan toiseen tilaan. Yllättäin lähtökohtaisesti esittävässä hämyisessä tilassa onkin jotain, seinä tai eiesittävä elementti, joka rikkoo tilavaikutelmaa. Epätilat ovat kiinnostavia, ja niiden katsominen laittaa aivomme mutkalle, hyvällä tavalla töihin. Kauhaniemi on maalannut tiloja niin, että se, mikä tila on kysymyksessä, jää tahallisesti vähän auki.

Anu Kauhaniemen uusissa maalauksissa liikutaan elokuvallisesti tilasta toiseen. Mennään rappusia ylös joihinkin tiloihin ja siellä kurkistetaan alas parvekkeelta, jossa on jotain outoa. Onko parvekkeen ovi auki, mistä suunnasta sitä katsotaan? Seuraavaksi ollaankin istuuduttu nojatuoliin katsomaan kummallista, hieman jopa surrealistissävytteistä, maisemaa. Osa maalausten elementeistä ei näy kokonaan, mikä antaa mielikuvitukselle enemmän tilaa. Silmä voi kuitenkin levätä selkeissä muodoissa ja alueissa.

Käsiteltyään karuselliteemaa riittävästi Kauhaniemi etsi inspiraatiota, jotain uutta tila-aihetta. Epätarkka kaappeja esittävä lehtikuva laittoi luomisprosessin liikkeelle. Hän pelkisti kuvasta elementtejä työstöön ja pääsi alkuun. Sitten hän etsi lisää kiinnostavia tiloja ja inspiroitui elokuvasta, siirtymisestä huoneesta toiseen. Lopulta varjokuva karusellista tuli mukaan uusiinkin teoksiin.

Ihmiset eivät ole palanneet Kauhaniemen maalauksiin, mutta nyt ihmishahmo on tehnyt paluun rintakuvaveistoksen muodossa. Taiteilija halusi jotain esinekuvauksia maalauksiinsa, mutta merkityksiltään riittävän neutraaleja sellaisia, kuten museaalisen tunnun omaava rintakuva. Varsinaiset ihmishahmot nousisivat liikaa pääosaan. Aiemmin, kun ihmishahmoja oli hänen maalauksissaan mukana, ne oli kuvattu takaapäin, selin katsojaan, jolloin huomio suuntautuu enemmän tilaan kuin silloin jos näkisimme kasvot siluetin sijaan.

Kauhaniemi käyttää työskentelyssään luonnoskirjaa, jonka sivuilla hän suunnittelee ja ratkoo maalauksiensa ongelmakohtia. Hän piirtää teokset ensin hiilellä, jonka jälkeen aloittaa maalaamisen akryylillä ja jatkaa öljyväreillä. Taiteilija on maalannut myös pieniä akvarellitöitä samoista teemoista.

Anu Kauhaniemen teoksia on muun muassa Aalto-yliopiston, Tampereen Taidemuseon ja Valtion taidekokoelmissa. Hän on Taidemaalariliiton ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen.