VALOISA PIMEYS / 17.10 – 10.11.2026
ANTERO KAHILA – maalaukset
KIRSI POUTANEN – ääniteos
Taidekeskus Mältinranta esittelee seuraavassa näyttelyssään helsinkiläisen kuvataiteilijan Antero Kahilan uusimpia maalauksia. Vanhoja kerrosmaalausmetodeja kekseliäästi nykymaalaukseen soveltava taiteilija lähestyy tuotannossaan aiheitaan muistiin integroituneen dramaturgian antamalla painolla kuvaten yksinäisyyden, läsnä- ja poissaolon, ulkopuolisuuden sekä hajoamisen teemoja, joita hän esittelee teemallisina kokonaisuuksina. Taiteen tekeminen näyttäytyy Kahilalle toimintana, jossa on sisäänrakennettuna pyrkimys olla osallisena maailmassa, etsiä siinä eri tavoin merkityksiä sekä merkityksellisyyttä. Toistuvia objekteja hänen viimeisimmissä teoksissaan ovat kasvot, kehot, vaatteet ja vaatemassat. Ylösnousemuksia-maalaussarjan pursuavat, metamorfisoituvat, hylätyt vaateröykkiöt ovat saaneet aiheensa valokuvista käytettyjen vaatteiden kaatopaikoilta sekä pakolais- ja keskitysleireiltä. Rituaalisarjassaan taiteilija pohtii kasvokkain, katseen kautta tapahtuvaa toisen kohtaamisen problematiikkaa. Kuinka toinen on meille läsnä; miten tulkitsemme kasvokuvia, jotka näkyvät ainoastaan osittain, joita on häiritty, katkottu tai jotka nähdään vaikkapa generoivan tekoälyn muokkaamana. Sekä Eternal Recurrence -sarjan grisaille-maalauksissaan että monumentaalisessa Chimera -teoksessaan taiteilija hyödyntää taidehistoriallisia viittauksia sekä taidehistoriasta tuttua maalausjälkeä. Eternal Recurrence -sarja tarkastelee kriittisesti kehitysoptimismiamme, ja Chimera -teoksen syvästä mustasta nousevat kirjaimet tuntuvat vihjaavan kehomme kemiallisiin alkuaineisiin. Monitaiteellisen ulottuvuuden maalauskokonaisuuteen tuo muusikko-runoilija-äänitaiteilija Kirsi Poutasen galleriatilaan toteuttama äänimaailma. Ääniteos pyrkii hienovaraisesti reflektoimaan maalausten tematiikkaa resonoiden itsenäisenä kuulokuvana galleriatilassa. Ääniteos on rakennettu seuraamalla tiiviisti maalausten syntyprosessia.
Antero Kahilan ja Kirsi Poutasen monitaiteellinen näyttelyhanke on monitulkintainen ja moniaistinen kokonaisuus, jota on mahdollista tarkastella vaikkapa turvattomuuden, hajoamisen pelon ja yksinäisyyden näkökulmasta.
Antero Kahila on palkittu, Carnegie-finalistiehdokkaana ollut helsinkiläinen kuvataiteilija ja taidemaalari. Lukuisten kotimaisten yksityis- ja yhteisnäyttelyiden lisäksi taiteilijan tuotantoa on esitelty monissa kansain-välisissä näyttelyhankkeissa sekä julkaisuissa. Kahila tuli suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2008, kun hän toteutti kansainvälistä huomiota saaneen, tutkimuksellisen Caravaggioon liittyneen Discovering Caravaggio’s Colours -rekonstruktioprojektinsa. Taiteilijan teoksia on muun muassa Kiasman, Sara Hildénin, Saastamoisen säätiön, Wihurin säätiön, Suomen valtion, Helsingin, Oulun, Lahden, Varkauden taidemusoiden sekä Benettonin kokoelmissa. Tampereella Kahilan teoksia on aiemmin nähty Sara Hildénin kokoelmanäyttelyissä.
Kirsi Poutanen on monialainen taiteilija; muusikko, runoilija ja äänitaiteilija. Hän on arvostettu fadomusiikkiin erikoistunut laulaja ja toiminut monissa ammattiteatteriproduktioissa näyttelijänä ja laulajana, käsikirjoittanut musiikkidraamaa, julkaisut runoteoksia Tammelle sekä rakentanut ääniteoksia lukuisiin kuvataideprojekteihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Viimeisin, syksyllä 2025 Forum Boxissa nähty Kahilan ja Poutasen monitaiteellinen yhteisteos, kotimaista pakolaisuutta käsittelevä Suistamo-sarja hankittiin Jenni ja Antti Wihurin säätiön kokoelmiin.
Galleriassa on näyttelyn aikana saatavana myös berliiniläisen laatukustantamon viime lokakuussa julkaisema, näyttelyn nimeä kantava ja taiteilijan tuotantoa viimeisen 20 vuoden ajalta käsittelevä Valoisa Pimeys – Luminous Darkness – Leuchtende Dunkelheit -taidejulkaisu. Kirjan esipuheen on kirjoittanut Anna E. Wilkens ja julkaisu sisältää artikkelit Pessi Rautiolta, Mika Karhulta sekä Altti Kuusamolta.
Galleriassa on myynnissä on myös Kirsi Poutasen uusin, Alba -levymerkille syksyllä 2025 julkaistu, ylistävän arvion saanut Kuulin kui helizi fado -uutuussalbumi.
LUMINOUS DARKNESS / 17.10 – 10.11.2026
ANTERO KAHILA – paintings
KIRSI POUTANEN – sound work
Taidekeskus Mältinranta presents in its next exhibition the latest paintings by Helsinki-based visual artist Antero Kahila. Ingeniously applying old layered painting methods to contemporary painting, the artist approaches his subjects with the weight given by a dramaturgy integrated into memory, depicting themes of loneliness, presence and absence, alienation and disintegration, which he presents as thematic wholes. For Kahila, making art appears as an activity with an inherent aspiration to participate in the world, to seek meanings and meaningfulness in it in different ways. Recurring objects in his most recent works are faces, bodies, clothes and masses of clothing. The overflowing, metamorphosing, abandoned piles of clothes in the Resurrection painting series take their subject matter from photographs of landfills for used clothing as well as refugee and concentration camps. In his Ritual series, the artist reflects on the problematics of encountering another person face-to-face, through the gaze. How is another person present to us; how do we interpret facial images that are visible only partially, that have been disturbed, cut off or that are seen, for example, as modified by generative artificial intelligence. In both the grisaille paintings of the Eternal Recurrence series and his monumental Chimera work, the artist makes use of arthistorical references as well as brushwork familiar from art history. The Eternal Recurrence series critically examines our optimism about progress, and the letters rising from the deep black of the work Chimera seem to hint at the chemical elements of our bodies. A multidisciplinary dimension is brought to the body of paintings by a soundscape created in the gallery space by musician-poet-sound artist Kirsi Poutanen. The sound work subtly seeks to reflect the themes of the paintings, resonating as an independent auditory image in the gallery space. The sound work was constructed by closely following the process through which the paintings came into being.
Antero Kahila and Kirsi Poutanen’s multidisciplinary exhibition project is an ambiguous and multisensory whole that can be viewed, for example, from the perspectives of insecurity, fear of disintegration and loneliness.
Antero Kahila is an award-winning Helsinki-based visual artist and painter who has been a Carnegie fina-list nominee. In addition to numerous solo and group exhibitions in Finland, the artist’s work has been presented in many international exhibition projects and publications. Kahila came to the attention of the general public in 2008, when he carried out his internationally acclaimed, research-based reconstruction project related to Caravaggio, Discovering Caravaggio’s Colours. The artist’s works are held, among others, in the collections of Kiasma, Sara Hildén, the Saastamoinen Foundation, the Wihuri Foundation, the State of Finland, and the art museums of Helsinki, Oulu, Lahti and Varkaus, as well as in the Benetton collection. In Tampere, Kahila’s works have previously been seen in exhibitions of the Sara Hildén collection.
Kirsi Poutanen is a multidisciplinary artist; musician, poet and sound artist. She is a respected singer specializing in fado music and has worked as an actress and singer in many professional theatre productions, written music drama, published poetry collections with Tammi, and created sound works for numerous visual art projects both in Finland and abroad. Her most recent multidisciplinary collaborative work with Kahila, the Suistamo series dealing with domestic displacement, seen at Forum Box in autumn 2025, was acquired for the collection of the Jenni and Antti Wihuri Foundation.
During the exhibition, the gallery will also have available the art publication Valoisa Pimeys – Luminous Darkness – Leuchtende Dunkelheit, published last October by a quality Berlin-based publisher, bearing the exhibition’s name and covering the artist’s work over the past 20 years. The foreword to the book was written by Anna E. Wilkens and the publication contains articles by Pessi Rautio, Mika Karhu and Altti Kuusamo.
The gallery also sells Kirsi Poutanen’s latest album, Kuulin kui helizi fado, released on the Alba label in autumn 2025 and receiving a highly praising review
















